Historia1  Historia2  Historia3 Historia4  Historia5  Historia6 Historia7 Historia8  Historia9      Aloitussivulle

seuran hyväksi. Tässä on yksi vastaus: Kun tekee riittävän ison velkakirjan  seuran nimiin ja kirjoittaa oman nimen alle. Velkakirjan allekirjoittajat olivat Aira Kumpusalo, Alpo Koskela, Aila Huikari ja Martti Kumpula.

 

Uuden talon myötä alkoi vilkas toimintakausi seuralla. Harjoiteltiin näytelmiä, tanssittiin purppuria, tanhuttiin, laulettiin ja pidettiin hauskaa. Niinpä Pohjola- yhtymän laina päätettiin maksaa pois vuonna  1964.

                

               12. Nuorisoseuratyö ja ajan haasteet

 

1960- luvun lopulla alkoi taantuma toiminnassa, johon ei löytynyt vastavoimia seuroissa .

Yhteiskuntarakenteiden voimakas muutos, maastamuutto, muutto asutuskeskuksiin, tanssilava kulttuuri, televisio ja  muitten harrastusten lisääntynyt tarjonta vei pohjaa vapaaehtoiselta työltä. Taloudellinen kasvu aiheutti muutoksia myös asenteissa, enää ei tarvinnut tehdä vastapalvelusta pääsylipun lunastamiseen.

 

Näissä muuttuneissa olosuhteissa  Keskusseuran toimesta käynnistettiin nuorisoklubin toiminta v.  1965. Kokoontumisen tarkoituksena oli viihde- ja huvitoiminnan jalostaminen nuorten omatoimisella työllä.

Maliskylän nuorisoseuralla pidettiin tällainen tilaisuus 30.3.1968.

Tentittävänä oli opetusneuvos Kerttu Saalasti. Klubitoiminta päättyi vuonna 1971 vetäjien puutteeseen.

 

Yksi toimintamuoto oli perinteen tallentaminen kruunuhäitten muodossa. Ensin oli ns. leikkihäitä, joissa ei ollut aitoa hääparia. Tällaisia järjestettiin vuosina 1964-1969.

 

Nivalassa kruunuhäät pidettiin 3-4.8.1968. Häihin osallistuttiin runsain joukoin mm. purppurilla. Oikeita kruunuhäitä, joissa vihittiin oikea pari pidettiin vuosina 1973-1978.

 

Maliskylän Nuorisoseurantalo Liittola  vaatii  jatkuvaa kunnostusta.

Taloon laitettiin uusi huopakatto vuonna 1965. Uusi sisäänkäynti ja sosiaaliset tilat, vesijohto ja sähkölämmitys rakennettiin vuonna 1983. Sisäremontti tehtiin vuonna 1989-1990. Viimeisin huomattavampi korjaus oli salin ja eteisen lattian uusiminen vuonna 2006.

Viime vuosia nuoriseuralaiset ovat panostaneet toimitilojen kunnossapitämiseen.

Liittolassa pidetään tätä nykyä kolme-neljä suurempaa tapahtumaa vuodessa, joista mainittakoon mm. perinteinen pääsiäiskokko ja ohjelmalliset pikkujouluiltamat. Toimitaloa vuokrataan  harrastuskäyttöön sekä erilaisiin tilaisuuksiin, kuten syntymäpäivien ja häiden viettoon. Viestikapulan antaminen seuraaville sukupolville on haastavaa, koska olisi löydettävä nuorisoa kiinnostavia toimintamuotoja. Yhä kiireisempi elämänrytmi ja vähenevä väki tuovat uusia haasteita nuoriseuroille.  Millä  keinoin kasvattaisimme hyviä ihmisiä kunnon  ja kansalaisia tänä päivänä?

 

Tätä historiikkia ovat koonneet Jaakko Halmetoja ja Jarmo Pylkkönen. Aineistoa on kerätty Nivala-seuran arkistosta ja kirjallisuudesta.

Mukana on myös ihmisten muistelmia sekä valokuvakopioita.

 

Alkuajan asiakirjoja vuoteen 1928 asti on hukassa, jos jollakin on tietoa niistä asiakirjoista tai muista nuorisoseuran toimintaan liittyvistä papereista, voi ottaa yhteyttä Nivala-seuran arkistioon,  Myös valokuvat ovat aina tervetulleita!

www.nivalaseura.fi