Terveisiä Liittolasta

 

 

Miau!

Terveisiä Liittolasta. Olen viettänyt täällä mukavia kissanpäiviä ja aikakin kuluu niin nopeasti, etten ole ehtinyt kynään tarttua kertoakseni teille kuulumisia. Olen koittanut rohkaista mieleni ja osallistua kaikkiin tapahtumiin joita täällä on järjestetty. Lapset ovat tuoneet minulle omia pehmokissojaan näytille. Ensin kummastelin näitä kissoja ja arvelin jo niiden olevan todella laiskoja olentoja kun eivät puhu eivätkä liioin häntiään heiluttele, mutta onnekseni oivalsin pian että ne olivatkin vain kankaasta tehtyjä lasten leluja. Hauskaa on ollut ja mukava tavata aina uusia ihmisiä. Osa teistä on tietysti tullut minulle jo tutuksikin kun on jo useammin tavattu. Kävin kerran eräissä häissäkin leikkimässä hääväen kanssa. Mietin siellä, että olisihan se hauskaa jos me kissatkin vietettäisiin häitä; menisimme naimisiin ja pitäisimme isot juhlat. Minun häissä tarjottaisiin silakoita ja maitoa kristallikupeista, sekä tietysti leikittäisiin koko ilta.

Kesä meni nopeasti kun täällä hääri niin paljon ihmisiä, olivat kuulemma talkoolaisia. Aluksi kyllä kauhistelin heidän touhujaan kun kantoivat hetekani pois näyttämöltä. Tuumin, että jokohan tässä tuli muutto eteen, mutta kuitenkin jäin seuraamaan tapahtumia, näyttämö saikin uuden maalin lattiaan ja seiniin ja mikä tärkeintä, hetekanikin sain onneksi takaisin. Näyttämön allakin kolisteltiin useampana päivänä, kun sinne kylän miehet valoivat uuden lattian ja korjailivat rakenteita, kun siellä olivat pudonneet eristeet alas. Ahkeraa väkeä täytyy myöntää. Ravintolan puolellakin talkoolaiset touhusivat useana päivänä. Sinne he hioivat uuden lattian ja lakkasivatkin sen. Kovaa meluahan siitä hiomakoneesta lähti, mutta sainpahan istua ongella niinä päivinä kaikessa rauhassa. Ravintolan seinätkin saivat uuden maalin. Kelpaa täällä nyt asustaa!

Eräänä päivänä kuulin että Nivala mieslaulajat ovat tulossa Liittolaan. Minä jo kovasti odottelin heidän kuorolauluaan kun he kasasivat telineitä ulkona. Arvelin, että tekevät jonkinlaisen esiintymislavan. Mutta eivät he laulaneetkaan vaan ottivat pensselit ja maalit käteensä niin Liittola sai uuden värin ulkoseiniin.

Kuulinpa sellaistakin juttua että joulu on jo ovella. Olen koittanut käydä kurkkimassa joka ovelta joulua, mutta eipä ole näkynyt Liittolan ovella, vielä ainakaan.   No, mutta jotenkin tähän jouluun liittyy myös perinteinen Liittolan pikkujoulu ja siitä olen ymmärtänyt että siellä tehdään kaikkea kivaa. Täällä on puhuttu jo näytelmistä ja minunkin nimi on mainittu, joten taidan päästä näihin juhliin mukaan. Tanssitkin kuulemma pidetään samana iltana. Aikoivat laittaa lehteen ilmoituksen jotta tiedätte tulla oikeana päivänä eikä tarvitse joka ilta käydä katsomassa, että milloin täällä pidetään ne pikkujoulut.

Sellaiset kuulumiset tällä kertaa. Taidanpa oikaista itseni hetekalleni ja ottaa pienet päiväunet, kuten meillä kissoilla on tapana. Toivottavasti tavataan taas pian!

                                                                                                                                                 Liittoska

 

Alkusivu